Mainosbanneri
Jenna Horto

Jenna Horto avaa syitä ottelunsa peruuntumisen taustalla – ”En koe että ihan kaikkea p*skaa tarvii hyväksyä pelkästään sen takia että sais matsin”

Suomalaisottelija Jenna Horton oli määrä kohdata ranskalainen Alice Michalkiewicz Pariisissa perjantaina 28.11. järjestettävässä Striker 9 -tapahtumassa. Ottelu kuitenkin peruuntui viime hetkillä, eikä virallisia selityksiä kuulunut tapahtumaillan ympärillä.

Nyt Horto avaa MMAuutiset.fi:lle syitä, jotka johtivat hänen päätökseensä jäädä kotiin.

”Tuntui heti alusta asti vähän erikoiselta”

Horton mukaan ongelmat alkoivat jo ottelun sopimisvaiheessa. Hänen mukaansa viestintä tapahtumaa järjestävän Striker MMA -organisaation suunnalta oli epäsäännöllistä ja ajoittain jopa töykeää, eikä valmistautumisen kannalta kriittisiä tietoja saatu ajoissa.

”Organisaation kanssa oli ongelmia jo heti alusta asti ja oli tunne, että vähän erikoista menoa.”

Konkreettisimmat haasteet liittyivät matkustamiseen ja matkan suunnitteluun. Järjestäjät vaativat aluksi, että ottelija saapuisi Pariisiin vasta puntaripäivänä muutama tunti ennen virallista punnitusta – käytäntö, jota pidetään todella riskialttiina etenkin kamppailu-urheilijalle ja johon Horto tiimeineen ei voinut suostua.

”Kaiken lisäksi kaikki keskustelu mitä käytiin oli niiden puolelta aikamoista v*ttuilua, eikä oikeen ymmärtäneet miks kysellään mitään.”

Kun lentopäivästä lopulta päästiin yhteisymmärrykseen ja sovittiin, että ottelija saapuu paikalle puntaria edeltävänä päivänä; lentolippuja ei kuulunut eikä kysymyksiin enää vastattu asiallisesti – jos lainkaan.

”Lopulta viimeinen naula arkkuun oli nämä ongelmat lentolippujen kanssa”

Horton mukaan lennot luvattiin useaan otteeseen, mutta niitä ei toimitettu sovittujen aikarajojen puitteissa. Ottelijan tiimi oli yhteydessä useampaan Striker MMA:n edustajaan, mutta vastaukset viivästyivät ja toisinaan niiden sävy koettiin vähätteleväksi.

”Pyydettiin monta kertaa ja annettiin mahdollisuuksia, mutta mitään ei kuulunut.”

Samaan aikaan Horto teki viimeisiä valmistelujaan, kuten painonvetoa, ja epävarmuus matkasta alkoi kasvaa.

Kun lippuja ei tiistaihin mennessä kuulunut, hän päätti ettei lähde matkalle enää vaikka liput myöhemmin saapuisivatkin.

”Ja vaikka sanottiin niille ihan suoraan selvästi, että nyt on viiminen hetki lähettää lennot tiistaina kello 12, tai urheilija ei voi tulla, niin silti ei kuulu mitään kahdeksaan tuntiin! Kai siinä voi urheilija jo ajatella et ehkä se oli siinä..”

Lopulta liput kuitenkin saapuivat tiistai-iltana – tuntikausia Horton antaman ”viimeisen takarajan” jälkeen. Siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä.

”En koe että ihan kaikkea p*skaa tarvii hyväksyä pelkästään sen takia että sais matsin”

Päätös Suomeen jäämisestä ei syntynyt kevyesti sillä halu otella oli vahva. Horton mukaan ratkaisu syntyi vasta, kun jaksamisen rajat olivat selvästi ylittyneet ja organisaation käytös koettiin toistuvasti törkeäksi.

”En mä ihan oikeesti huvikseni himaan jäänyt. Mä halusin kyllä mennä.”
”En koe, että ihan kaikkea p*skaa tarvii hyväksyä pelkästään sen takia, että sais matsin.”

Horton mukaan päätöksestä ilmoittaminen johti sanaharkkaan Striker MMA:n kanssa, jossa hänen näkökulmaansa ei ymmärretty lainkaan. Organisaatio reagoi voimakkaasti siihen, ettei ottelija lopulta noussut keskiviikon lennolle. Tämä vain vahvisti ottelijan tunnetta siitä, ettei tilanne ollut enää ammattilaisurheilun vaatimalla tasolla.

Organisaation lausunto

MMauutiset.fi pyysi tapahtuman järjestäjältä Striker MMA:lta kommenttia liittyen Horton ottelun peruuntumiseen. Organisaatio antoi lyhyen vastauksen:

”Peruuntuminen on perusteeton. Hän kieltäytyi nousemasta koneeseen saapuakseen ottelemaan.”

Striker ei kommentoinut tarkemmin matkustusjärjestelyjä tai Horton kuvaamia viestinnällisiä ongelmia. Striker MMA on ranskalainen organisaatio josta on yleisesti hyvin vähän tietoa saatavilla.

Katse kohti seuraavaa ottelua

Vaikka Pariisin ottelu kariutui, riittää ottelijalla taistelutahtoa vaikka ja kuinka. Hän kertoo odottavansa innolla uutta mahdollisuutta palata häkkiin.

”Semmosia terveisiä voin sanoa että kovasti odotan matsia ja semmonen pyritään kyllä saamaan asap.”

MMauutiset.fi seuraa tilanteen etenemistä ja raportoi Horton seuraavasta ottelusta heti, kun tieto uudesta matsista selviää.

Seuraa ottelijaa instagramissa

Facebook